Yksi onnistuneimmista ratkaisuista on eteisessä. Kun tila on pieni ja tavaraa on, osoittautui Ikean Trones-kenkäkaappi loistavaksi säilytysratkaisuksi huiveille, pipoille, hanskoille ja jopa pikkulaukuille. On helpottavaa, että välillä osaa tehdä päätöksiä, joita ei kadu jälkeenpäin.
Siitäkin huolimatta, että nykyisessä asunnossa on tullut asuttua jo puolitoista vuotta, on vielä paljon kesken. Vuokralla asuminen rajoittaa sisustamista jonkin verran. Tai ainakin tohdin väittää, että mielikuvitusta joutuu käyttämään enemmän, kun kaikkia haaveita ei ole mahdollista toteuttaa sellaisenaan. Yksi onnistuneimmista ratkaisuista on eteisessä. Kun tila on pieni ja tavaraa on, osoittautui Ikean Trones-kenkäkaappi loistavaksi säilytysratkaisuksi huiveille, pipoille, hanskoille ja jopa pikkulaukuille. On helpottavaa, että välillä osaa tehdä päätöksiä, joita ei kadu jälkeenpäin. Idean "This is your comfort zone & This is where the magic happens" -taululle sain aikoinaan HBO:n Girls-sarjasta.
2 Comments
Kun löytääkin käyttöä vaatteelle, jota on pitänyt kaapissa muutaman vuoden ajatuksella "en luovu tästä jos joskus kuitenkin käytän tätä", on siinä pieni aihe iloon.
Sinapinkeltainen halpisneule pääsi kaapin uumenista käyttöön, kun tajusin laittaa alle valkoisen kauluspaidan. Ja sopiihan tuo kivasti epäkäytännöllisen väriseen takkiininkin :) Kun flunssa koittaa tehdä comebackia eikä siksi ruoan tekeminen kiinnosta, on onni, että jääkaapista löytyy edellisen päivän kokkailuja. Pitsaa! Kylään saapuneen siskon kasvisruokavaliota naudattaen täytteeksi valikoitui sipuli, paprika, tomaatti ja artisokan sydän. Päälle runsaasti rucolaa ja vähän tuoretta basilikaa, niin ryppyinen pöytäliinakaan ei haittaa. Pitsapohja on tehty gluteenittomaksi ja ohueksi. Seuraavilla mittasuhteilla valmistuu melkein pellillisen kokoinen pitsapohja:
Itsetehdyn tomattikastikkeen jälkiä saakin keittiöstä puunata vielä monta päivää...
Matkustin ajassa vuoden taaksepäin kuunnellakseni mitä kappaleita olin korvamerkinnyt soittolistalle lokakuussa 2012. Kaikenlaista sieltä löytyikin ja miellyttävänä yllätyksenä artisteja, joita en edes muistanut. Linnanmäki oli auki tällä kaudella viimeisiä päiviä ja sitä juhlistettiin valokarnevaalein. Itse halusin paikalle vasta karnevaalien viimeisenä päivänä, koska halusin nähdä ilotulitukset. Paikka olikin tupaten täynnä, ravintoloihin oli jonoa samoin kuin siihen ainoaan laitteeseen, johon olisin halunnut mennä, eli vuoristorataan. Vaikka olin pukeutunut lämpimästi, olin aivan jäässä, eikä ravintoloiden ruuhkat tai niiden sulkeutuminen odotettua aikaisemmin auttanut lämmittävän teen hankkimisessa.
Ehkä ensi kerralla muistan, että karnevaalit vetävät paljon porukkaa ja reissuun varaudun 1) ihan oikeasti todella lämpimillä vaatteilla 2) teetermarilla ja 3) pienillä eväillä. Teen jonkin verran töitä kotona, joten työpöydän tulisi olla soveltuva (ja ergonominen) myös etätöihin. Nyt se on kuitenkin kriisivaihteessa, sillä hiljattain hankkimani tulostin vie pöydästä turhan ison osan (ja noh, onhan se rumakin tuossa). Työpisteen ympärillä ei ole hyllyjä, joille tulostimen voisi laittaa. Musiikivehkeet vievät myös osan pöydästä, joten jäljelle ei juurikaan jää hukkatilaa. Vanha uudelleenmaalattu pinnatuolikaan ei ihanuudestaan huolimatta ole korkeudeltaan paras pitkäkestoiseen koneen äärellä istumiseen. Ja itse pöytälevykin on vielä(kin!) käsittelemättä.
Täytyy alkaa nyt toden teolla etsimään inspiraatiota pienen asunnon työpisteelle ja hoitaa homma kuntoon tarkan suunnitelun jälkeen. Tiskiaine vaihtui ulkonäöltään ja tuoksultaan parempaan versioon, kun edellinen puteli loppui. Syksyllä kauppoihin saapunut Lilly's Eco Clean pääsi testiin niin tiski- kuin pyykinpesuaineenakin. Kysessä on suomalaissyntyinen puhdistussarja Irlannista. Tuotteet ovat myrkyttömiä ja pitävät sisällään vain kasvipohjaisia pintakäsittelyaineita. Kaikki pakkaukset ovat kierrätettäviä ja pullon tyhjentyessä voi täydennyksen tehdä täyttöpakkauksen avulla.
Tiskiaineesta ei ole kommentoitavaa mutta pesuainepurkki on ehkä hieman haastava. Purkin korkkia ei ole tarkoitettu käytettäväksi pesuaineen annosteluun ja koska purkissa ei ole kahvaa saati kaatonokkaa, jää annostelun jälkeen ainetta valumaan purkin reunaa pitkin. Ehkä tämän välttämiseksi on jokin taktiikka, jonka tajuan myöhemmin. Pyykkiin jäävä tuoksu on hyvä, mutta mieto. Plussaa purkkien söpöstä designista :) Leipää tai jotain leivän tapaista tekee aina silloin tällöin mieli. Vehnähömpötykset kyllä maistuisivat, mutta olo, joka vatsassa niiden syömisen jälkeen on, ei houkuttele. Siemenleipää on jo onnistuneesti kokeiltu, tällä kertaa kokeiluun lähti itse tehty näkkäri. Näkkäriohjeita löytyy muutama eri, mutta päädyin kuitenkin testaamaan Uusia tuulia -blogista löytynyttä gluteenitonta näkkileipää. Sainpahan samalla käyttöä myös jääkaapissa pitkään lojuneelle hampunsiemenrouheelle. Näkkäriin tuli laitettua auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, hampunsiemenrouhetta, tattarijauhoa, tattarihiutaleita ja seesaminsiemeniä. Hyvää tuli, toisesta pellillisestä tuli hieman rapeampi kuin ensimmäisestä. Seuraava satsi saa olla pidempään uunissa niin rapeus tulee varmasti juuri sopivaksi. Kelposyötävää!
Sattuipa niin, että perusostoksia Ruohonjuuresta hakiessani, paikalla oli lääkinnällisiä sieniä esittelemässä FSF Storen Lari Laurikkala. Maistettavana oli Lions Mane -teetä, mutta päädyin kuitekin Reishiin, jota tarkoitus olikin jossain vaiheessa ostaa kokeiluun. Reishiä pidetään yhtenä tärkeimmistä rohdoista vahvistamaan ja voimistamaan yleiskuntoa. Reishi parantaa luonnollisesti keskittymiskykyä ja auttaa kehoa poistamaan epäpuhtauksia sekä kuona-aineita. Adaptogeenina se auttaa sopeutumaan jännitystiloihin ja onkin omiaan käytettäväksi etenkin stressaavina aikakausina tukemaan kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuten pakuritee tai carob, myös sienitee saattaa olla normaalin teen juojalle erikoisen makuista ja siihen tarvitsee totutella. Omiin makunystyröihini reishitee ei maistunut pahalta, varsinkin kun teehen on lisätty minttua, anista ja lakristinjuurta. Toki annoksen voi nauttia myös muussa muodossa kuin teenä, esimerkiksi lisäämällä pussin sisällön smoothieen.
Yhden kupillisen perusteella on vielä vaikea sanoa vaikutuksista, mutta ahkerana teenlipittäjänä tämä on joka tapauksessa tervetullutta vaihtelua. Tee on melko kallista, 20 pussin paketti maksaa noin 20 euroa, joten ihan janoon tätä ei raaski juoda. Lisätietoja lääkinnällisistä sienistä esimerkiksi Jaakko Halmetojalta . Lähdin käväisemään salikisoissa testatakseni osaamistani tulevia SM-kisoja varten. Odotukset eivät olleet korkealla ja tarkoitus tosiaan oli käydä vain paikan päällä kääntymässä, mutta kolme matsia loppujen lopuksi ottelinkin ja mitalille pääsin. Reissu olikin siis varsin onnistunut, sillä voitin elämäni ensimmäisen kerran otteluni. Olin toki miettinyt etukäteen jo edellisissä kisoissa, miltä se mahtaisi tuntua, kun tuomari nostaisi käteni pystyyn voittajan merkiksi. Mutta kun se oikeasti tapahtui, en osannut reagoida siihen mitenkään. Kipeily tuntui kropassa vielä melko paljon, ja olo ensimmäisen matsin jälkeen ei ollut missään määrin kehuttava. Tatamille asteleminen uudelleen tuntui aika vastenmieliseltä ajatukselta.
Tositilanteessa sitä kuitenkin kiinnittää huomion ihan muuhun, kuin omaan oloonsa. Voitin matseista kaksi kolmesta ja vasta kotiin päästyäni tajusin miten hienolta se tuntuikaan. Hymyilytti vain. Todellisuus on kuitenkin se, että tätä hymyä ei sovi jatkaa kovin pitkään, sillä töitä on tehtävä ja paljon, jos mielii SM-kisoissa menestyä. |
YandaFOOD. SPORTS. LIFESTYLE. MUSIC. Archives
June 2014
Categories
All
Follow
|