Koska reissu Brasiliaan oli yhdistetty treeni-loma -reissu, oli treenaaminen suuressa osassa ja se rytmitti päiviä. Nyt oppineena, en toista enää samaa virhettä ja maksa treenejä koko reissun ajaksi heti ensimmäiseen paikkaan, vaan käyn tutustumassa edes muutamaan eri saliin ennen päätöksen tekemistä.
Kämppätovereiden kokemusten perusteella mentiin ensimmäisenä Gracie Barran salille, johon pitkän "keskustelun" ja Google translatorin käytön avulla saatiin hankittua kuukauden kortti. Hinnat ovat jonkin verran korkeammat Brasiliassa kuin Suomessa, ja kuukauden treenit maksoivat 79 euroa.
Gringot otettiin salilla hyvin vastaan, kyseltiin innostuneena mistä päin ollaan ja kuinka kauan ollaan treenattu. Suurin osa treenikavereista ei puhunut englantia, mutta siitä ei juurikaan tullut ongelmia. Ohjaajatkin puhuivat vaihtelevasti englantia ja välillä oli tarvetta pyytää jotakuta englanninkielen hallitsevaa tulkkaamaan.
Melko nopeasti huomasin että Gracie Barra on jokseenkin kulttimainen ja armeijan kurinalaisuutta noudattava seura. Jo pelkästään puvun on oltava Gracie Barran patcheilla varustettu ja jos gringo menee paikalle, on suositus, että puvussa ei ole minkään muun seuran patcheja. Tekniikkaa näytettäessä seistiin vyöjärjestyksessä rivissä seinän vieressä. Alkulämmittelyt olivat aina samat, samoin loppuvenyttelyt ja -jumpat. Matolla ei saanut juoda ja matolle mennessä ja sieltä poistuttaessa oli kumarrettava. Jos tulit myöhässä tunnille ja ohjaaja oli jo näyttämässä tekniikoita, oli odotettava että ohjaaja antaa luvan astua matolle. Jokaista treenikaveria käteltiin ja tervehdittiin "oss!". Tunnin lopuksi siirryttiin jälleen vyöjärjestykseen riviin seinän viereen, kummarrettiin kahteen suuntaan ja lopuksia käytiin jokainen treenikaveri ja ohjaaja läpi kätellen ja kiittäen "oss!".
Pidin kuitenkin siitä, että samaa positiota käytiin läpi koko viikon ja tekniikoita per tunti tuli vain 2-3. Tekniikkatreenin jälkeen drillattiin kyseistä positiota, jotta pääsi testaamaan tekniikoita käytännössä. Tunnin jälkeen oli erillinen sparraustunti, jossa varsinaisesti painittiin. Sparrikaveria ei valittu itse, vaan sparriin halukkaat seisoivat kiltisti jälleen seinän vieressä vyöjärjestyksessä ja odottivat, että ohjaaja parittaa sparriin jonkun kanssa. Ensimmäisenä matolle otettiin isoimmat vyöarvot ja sen jälkeen heille alettiin katsomaan sparrikavereita. Todella harvalla oli hammassuojat, joka ehkä kertoo siitä millaisella asenteella kyseisellä salilla painittiin.
Kämppätovereiden kokemusten perusteella mentiin ensimmäisenä Gracie Barran salille, johon pitkän "keskustelun" ja Google translatorin käytön avulla saatiin hankittua kuukauden kortti. Hinnat ovat jonkin verran korkeammat Brasiliassa kuin Suomessa, ja kuukauden treenit maksoivat 79 euroa.
Gringot otettiin salilla hyvin vastaan, kyseltiin innostuneena mistä päin ollaan ja kuinka kauan ollaan treenattu. Suurin osa treenikavereista ei puhunut englantia, mutta siitä ei juurikaan tullut ongelmia. Ohjaajatkin puhuivat vaihtelevasti englantia ja välillä oli tarvetta pyytää jotakuta englanninkielen hallitsevaa tulkkaamaan.
Melko nopeasti huomasin että Gracie Barra on jokseenkin kulttimainen ja armeijan kurinalaisuutta noudattava seura. Jo pelkästään puvun on oltava Gracie Barran patcheilla varustettu ja jos gringo menee paikalle, on suositus, että puvussa ei ole minkään muun seuran patcheja. Tekniikkaa näytettäessä seistiin vyöjärjestyksessä rivissä seinän vieressä. Alkulämmittelyt olivat aina samat, samoin loppuvenyttelyt ja -jumpat. Matolla ei saanut juoda ja matolle mennessä ja sieltä poistuttaessa oli kumarrettava. Jos tulit myöhässä tunnille ja ohjaaja oli jo näyttämässä tekniikoita, oli odotettava että ohjaaja antaa luvan astua matolle. Jokaista treenikaveria käteltiin ja tervehdittiin "oss!". Tunnin lopuksi siirryttiin jälleen vyöjärjestykseen riviin seinän viereen, kummarrettiin kahteen suuntaan ja lopuksia käytiin jokainen treenikaveri ja ohjaaja läpi kätellen ja kiittäen "oss!".
Pidin kuitenkin siitä, että samaa positiota käytiin läpi koko viikon ja tekniikoita per tunti tuli vain 2-3. Tekniikkatreenin jälkeen drillattiin kyseistä positiota, jotta pääsi testaamaan tekniikoita käytännössä. Tunnin jälkeen oli erillinen sparraustunti, jossa varsinaisesti painittiin. Sparrikaveria ei valittu itse, vaan sparriin halukkaat seisoivat kiltisti jälleen seinän vieressä vyöjärjestyksessä ja odottivat, että ohjaaja parittaa sparriin jonkun kanssa. Ensimmäisenä matolle otettiin isoimmat vyöarvot ja sen jälkeen heille alettiin katsomaan sparrikavereita. Todella harvalla oli hammassuojat, joka ehkä kertoo siitä millaisella asenteella kyseisellä salilla painittiin.
Viikon treenattuani Gracie Barralla, lähdin vierailemaan ihan kämpän vieressä olevalla Gordon salilla. Tiesin heti, että kyseinen sali oli omanlaisempi, rennompi. Gringot otettiin myös siellä lämpimästi vastaan, eikä tullut ulkopuolinen olo. Tunti aloitettiin menemällä vyöjärjestykseen, kumartamalla ohjaajaa "oss!" ja ojentamalla treenikortit. Edistyksellisiä magneettikortteja saleilla ei siis ollut, vaan jokaisella oppilaalla oli omalla nimellä varustettu pahvinen treenikortti, joka tuli ennen tuntien alkua napata respasta. Ohjaaja keräsi kortit ja respa merkkasi kortteihin paikallaolon.
Alkulämmittelyt veti joka kerta eri henkilö, joten lämmittelyt eivät olleet joka kerta samat. Sen jälkeen tehtiin parin kanssa haluamiansa alasvientiharjoituksia, ilman alasvientiä. Lämmittelyn jälkeen katsottiin tekniikkaa, 2 - 3 eri temppua samasta positiosta. Ohjaajan ympärille keräännyttiin ringiksi, sen sijaan, että oltaisiin orjallisesti seisty seinän vieressä seuraamassa, kuten GB:llä. Lopuksi sparrattiin. Jälleen kerran ohjaaja päätti kuka sparraa kenenkin kanssa, joka mielestäni oli ihan hyvä asia. Suurimman osan ajasta sparrasin ruskea- ja mustavöisten kanssa. Täällä sparraus oli rankempaa ja siinä oli enemmän tekemisen meininkiä. Sparri otettiin tosissaan!
Innostuneena Gordon salista nukuin yön yli ja tein lopulta päätöksen: siirryn sinne treenaamaan. Gracie Barran alkulämmittelyt ja -loppujumpat tulivat jo viikon jälkeen korvista ulos ja meno siellä oli liian vakavaa omaan makuuni ja verrattuna siihen mihin olin tottunut Suomessa. Pulitin Gordolle reilun kahden viikon treenaamisesta suunnilleen 70 euroa.
Alkulämmittelyt veti joka kerta eri henkilö, joten lämmittelyt eivät olleet joka kerta samat. Sen jälkeen tehtiin parin kanssa haluamiansa alasvientiharjoituksia, ilman alasvientiä. Lämmittelyn jälkeen katsottiin tekniikkaa, 2 - 3 eri temppua samasta positiosta. Ohjaajan ympärille keräännyttiin ringiksi, sen sijaan, että oltaisiin orjallisesti seisty seinän vieressä seuraamassa, kuten GB:llä. Lopuksi sparrattiin. Jälleen kerran ohjaaja päätti kuka sparraa kenenkin kanssa, joka mielestäni oli ihan hyvä asia. Suurimman osan ajasta sparrasin ruskea- ja mustavöisten kanssa. Täällä sparraus oli rankempaa ja siinä oli enemmän tekemisen meininkiä. Sparri otettiin tosissaan!
Innostuneena Gordon salista nukuin yön yli ja tein lopulta päätöksen: siirryn sinne treenaamaan. Gracie Barran alkulämmittelyt ja -loppujumpat tulivat jo viikon jälkeen korvista ulos ja meno siellä oli liian vakavaa omaan makuuni ja verrattuna siihen mihin olin tottunut Suomessa. Pulitin Gordolle reilun kahden viikon treenaamisesta suunnilleen 70 euroa.
Vaikka treenipaikka oli jo löytynyt, päätimme silti käydä tutustumassa vielä Alliancen saliin Leblonissa. Sali oli muuttanut uusiin uutuuttaan hohkaaviin tiloihin vain 10 päivää aikaisemmin. Sielläkin meidät otettiin hymyillen vastaan, treenikerrasta joudutiin tosin pulittamaan 20 euroa. Porukkaa paikalla oli suhteellisen vähän verrattuna Gordoon ja Gracie Barraan, mutta hyvät treenit saatiin sielläkin aikaiseksi. Erityisen ihanaa salilla oli ilmastointi, jota siis Gracie Barralla eikä Gordon saleilla ole.
Suurimmat erot treenaamisessa verrattuna Suomeen oli:
Tottuneena treenaamaan 4- 6 kertaa viikossa, meni kaksi treenikertaa päivässä sujuvasti. Viikonloppuisin en juurikaan treenannut, vaikka Gordolla olisikin ollut lauantaisin aloittelijoiden tunti ja "open mat". Viimeisenä päivänä otin vielä elämäni ensimmäisen yksityistunnin Gordolla Thiagolta. Yksityistunnit ovat Brasiliassa huomattavasti halvempia kuin Suomessa, reilu tunti maksoi vain 45eur. Gordon yksityistunti olisi ollut 75 eur, mutta siltikin edullinen. Jos rahatilanne olisi ollut parempi, olisin ehdottomasti ottanut useamman yksityistunnin.
- Tekniikoita käydään kerralla läpi huomattavasti vähemmän, vain 2-3 tekniikkaa per tunti.
- Oppilaat kunnioittavat toisiaan kättelemällä ja tervehtimällä "oss!".
- Vetäjä ei pidä lämmittelyjä vaan astelee stagelle vasta tekniikkaa katsottaessa. Lämmittelyt vetää yleensä paikalla olleista vyöarvoltaan korkein (ei kuitenkaan mustavöinen).
- Mustavyöt osallistuivat lämmittelyihin todella harvoin. He joko saapuivat paikalle vasta lämmittelyjen jälkeen, tai vaihtoehtoisesti istuivat sivussa juttelemassa ohjaajan ja muiden mustavöiden kanssa.
- Mustavöisiä oli treeneissä hurja määrä, parhaimmillaan 15!
- Alkulämmittelyissä tehdään alasvientiharjoituksia.
- Niin ohjaajat kuin sparrikaverit antavat oma-aloitteisesti hyvää palautetta ja kannustavat - jatkuvasti.
Tottuneena treenaamaan 4- 6 kertaa viikossa, meni kaksi treenikertaa päivässä sujuvasti. Viikonloppuisin en juurikaan treenannut, vaikka Gordolla olisikin ollut lauantaisin aloittelijoiden tunti ja "open mat". Viimeisenä päivänä otin vielä elämäni ensimmäisen yksityistunnin Gordolla Thiagolta. Yksityistunnit ovat Brasiliassa huomattavasti halvempia kuin Suomessa, reilu tunti maksoi vain 45eur. Gordon yksityistunti olisi ollut 75 eur, mutta siltikin edullinen. Jos rahatilanne olisi ollut parempi, olisin ehdottomasti ottanut useamman yksityistunnin.