Viikonloppuisen Bonobon keikan jälkimainingeissa julistetaan uusi viikko alkaneeksi todennäköisesti aikaisempia videoita tutumalla artistilla. Vaikka Bonobolla onkin useampi hyvä kappale, tajusin vasta keikalla, että niistä mikään ei kuitenkaan erityisemmin sykähdytä. Ja sykähdyttämisellä tarkoitan sitä, että kappaletta soittaisi repeatilla kerta toisensa jälkeen kyllästymättä.
Kylmiä väreitä kulki koko kropan läpi silloin tällöin, valaistus oli hienosti hoidettu ja featti upea. Mutta silti en ollut hurmiossa keikkapaikalta poistuttuani. Enkä tiedä miksi.
Kylmiä väreitä kulki koko kropan läpi silloin tällöin, valaistus oli hienosti hoidettu ja featti upea. Mutta silti en ollut hurmiossa keikkapaikalta poistuttuani. Enkä tiedä miksi.
Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin jakamaan teille Emkayn ja senkin remix-versiona. Tänään(kään) Bonobo ei vaan tahtonut maistua.