Sain tuparilahjaksi ystäviltä lahjakortin sisustustarroja myyvään Wallstyle-verkkokauppaan. Tupareista on jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut vielä päätettyä minkälaisen tarran hankin seinääni koristamaan ja tarran sijannillekin on muutama eri vaihtoehto. Eniten tällä hetkellä silmää miellyttää karttatarra, "maailmani", tai sitten vaihtoehtoisesti jokin oma teksti. Inspiraatiota omaan tekstiin hain netistä, ja kivaa ideaahan sieltä löytyikin.
Olen miettinyt maailmankartan laittamista jossain muodossa seinälle, ajatuksena merkitä siihen tavalla tai toisella kaupungit joissa olen käynyt. Sisustustarraa hvyäksikäyttämällä voisi tehdä alla näkyvän esimerkin mukaisen kollaasin kaupunkien nimistä eri fonteilla. Kollaasi kasvaisi luonnollisesti sitä mukaan, kun tulisi reissattua. Tätä täytyykin miettiä...

Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä
Kuva täältä